ILE KALLIO JA BLACK DEVILS HURRIGANES-ERIKOISKEIKOILLE
Hurriganesin perustajajäsen, kitaristi Ile Kallio palaa juurilleen ja soittaa sarjan Hurriganes-erikoiskeikkoja yhdessä joutsenolaisen rocktrio Black Devilsin kanssa. Täyslaidallinen alkuvoimaista roadrunner-asennetta tarjoillaan keväällä ensin kolmen keikan verran, kun kokoonpano suuntaa Helsingin On The Rocksiin torstaina 18. huhtikuuta, Imatran Osmo´s Cosmos Bariin perjantaina 19. huhtikuuta ja Lappeenrannan Totemiin lauantaina 20. huhtikuuta. Konserttien ennakkoliput tulevat myyntiin perjantaina 1. helmikuuta keikkapaikkojen virallisissa ennakkomyyntipisteissä.
”Minulta on usein kysytty, lähtisinkö tekemään keikkoja, joilla soitetaan pelkkää Hurriganesia, mutta ajatus ei ole aiemmin tuntunut luontevalta. Tavattuani Black Devilsin muusikot minulle tuli kuitenkin fiilis, että näillä kavereilla on paitsi hommaan tarvittava soittotaito, myös oikea asenne. Haluamme pitää huolen siitä että alkuperäinen Ganes-musan fiilis ja draivi välittyvät yleisölle”, Ile Kallio kertoo.
Suomirockin merkittävimpiin kitaristeihin lukeutuva Ile Kallio aloitti uransa Hurriganesissa ja soitti yhtyeessä useaan otteeseen 1970- ja 1980-luvuilla.
Suomen parhaaksi Hurriganesia versioivaksi yhtyeeksi tituleerattu Black Devils on laajasti tunnettu ja arvostettu yhtye Hurriganes-fanien keskuudessa. Yhtye koostuu kitaristi Matti Kähkösestä, basisti Tero Salmisesta sekä rumpali-laulaja J-P Kakkolasta.